Seurakunta on joukkuelaji

Blogin kirjoittaminen on minulle uusi asia! On vaikea tietää mistä aloittaa ja määritellä tämän sisältöä. Mutta ajattelin, että blogini olisi luonteelta sellainen seurakuntaelämää ja yhteiskunnnan ilmiöitä arvioija ja pohdiskeleva. Jossain määrin se olisi myös kantaaottava. Kaikilta osin tulevat kannanottoni eivät ole seurakunnan linjanvetoja tai linjauksia, vaan enemmänkin omia näkemyksiäni ja ajatuksiani, joita haluan jakaa ja pohtia yhteisesti. 

Seurasin poikani joukkueen salibandyharjoituksia. Useamman kerran kuulin valmentajien muistuttavan poikia, siitä että salibandy on joukkuelaji. Ilman yhteispeliä ei voi syntyä maaleja ja tulosta. Joukkeen onnistuminen riippuu siitä kuinka paljon pelikaverit luottavat toinen toisiinsa ja kuinka hyvin he ovat valmiita syöttämään ja antamaa toiselle parempi maalintekopaikka ilman, että saa siitä itselleen kunniaa. Olen huomannut, että parhaimmille kavereille on helppo syötää, mutta kun välillä on pakko luottaa myös uuteen vähän vieraampaan kaveriin, silloin pallo ei lähdekään niin nopeasti lavasta. Mistä hyvässä yhteispelissä on kyse? Mielestäni yksi keskeisin asia on keskinäinen luottamus ja kunnioitus. Kunnioituksen kautta syntyy luottamus ja päinvastoin. Mitä yhtymäkohtia löytyy joukkueurheilusta  seurakunta kontekstiin?

Juuri seurakunnassa luottamus ja kunnioitus ovat äärimmäisen tärkeitä. Oikeastaan ne ovat elinehto, jotta voimme toimia yhdessä. Mistä luottamus syntyy? Itse ajattelin, että jos uskallamme paljastaa todellisen olemuksemme ja olemme toisillemme läpinäkyviä, niin silloin meidän välillemme kasvaa luottamuksen silta. Samalla alamme kunnioittamaan toistemme osaamista, taitoja ja erilaisuutta. Luottamuksen ja kunnioituksen kautta syntyy uskallus jakaa ja antaa vastuuta. Myös oman aseman ja edun tavoittelu jää toisarvoikseksi. Haastavaksi tämän tekee se, että meillä on ”pirullisen” vaikea vastustaja, joka osaa erityisen hyvin sekottaa meidän joukkueemme yhteispelin ja pelikuviot. Ainoa keino tällöin on yhdessä katsoa meidän Päävalmentajamme suuntaan. Uskoa Häneen ja noudattaa Hänen ohjeitaan. Sillä on Hän siinä mielessä poikkeava valmentaja, että Hän ei masenna ja mollaa meitä, vaikka epäonnistuisimme. Hän uskoo ja luottaa meihin. Kysymys on, että uskommeko me Häneen ja siihen että yhdessä joukkueena voimme haastaa ja voittaa vastustajamme kaikilla elämän pelikentillä!