Highamit Uudessa-Seelannissa

Tiinamari (o.s. Niskanen) ja Peter Higham lastensa Emilian, Olivian ja Matiaksen kanssa ovat Suomen Vapaakirkon lähetystyöntekijöinä WEC International -järjestön työyhteydessä Uudessa-Seelannissa. He asuvat ja työskentelevät monikulttuurisessa oppilaitoksessa, jossa he kouluttavat eri järjestöjen kautta lähetystyöhön lähtijöitä palvelemaan erityisesti saavuttamattomien kansojen parissa.

He ovat olleet lähetystyössä vuodesta 2011, palvellen aikaisemmin Australiassa ja Ghanassa. Nykyisissä työtehtävissään he ovat olleet vuoden 2022 alusta asti.

Peter kuuluu opiston johtoryhmään ja vastaa opiskelijoiden palvelutiimeistä ja harjoitteluista, opiston vierailevista puhujista sekä tietotekniikasta. Tiina on yksi opiston vakituisista opettajista ja toimii tutorina, ohjaten opiskelijoita heidän etsiessään paikkaansa maailmanlähetyksessä opintojen päättymisen jälkeen. Yhdessä he myös mentoroivat seurustelevia pariskuntia.

”Lähetystyöntekijöitä tarvitaan edelleen, jotta Jumala tulisi tunnetuksi ja palvotuksi kaikkien kansojen keskuudessa. Omasta kokemuksestamme tiedämme, että pitkäaikaiseen lähetystyöhön tulee valmistautua kunnolla, ja siksi koemme oman tehtävämme erittäin merkitykselliseksi. On suuri etuoikeus kulkea tulevien työntekijöiden rinnalla ja tukea heidän kasvuaan, kun he valmistautuvat vastaamaan Jumalan kutsuun – usein tietämättä vielä, mitä kaikkea tulevaisuus tuo mukanaan.

Jos haluat saada Highamien uutiskirjeen, ota heihin yhteyttä: peteandtiina_at_protonmail.com