Pyhäkoulut
Ajankohtaista
Pyhäkoulutiimi kaipaa vahvistusta (sekä pienten että isojen pyhäkoulu). Jos lapset ovat lähellä sydäntäsi, ota rohkeasti yhteyttä. Voit tulla tutustumaan pyhäkouluihin sunnuntaisin, nykäise hihasta jotakuta pyhäkoulun vetäjää tai ota yhteyttä: hanna.kuusela@gmail.com. Avustajana voivat toimia myös alaikäiset nuoret. Lämpimästi tervetuloa tekemään tätä todella tärkeää työtä meidän mahtavaan porukkaan. Lapsissa on tulevaisuus!
Pyhäkoulun tavoite on kertoa lapselle Jumalasta hänen ikätasoonsa sopivalla tavalla
Arkilla on kaksi pyhäkoulua: pienten pyhäkoulu 3-6-vuotiaille ja isojen pyhäkoulu yli 6-vuotiaille (lukutaitoisille). Alle 3-vuotiaat voivat tulla tutustumaan pyhäkouluun oman aikuisensa kanssa.
Pyhäkoulu on sunnuntaisin noin klo 16.30-18. Isojen pyhäkoulu on joka sunnuntai.
Pyhäkoulussa saa ilmaisen välipalan
Välipala on pienten puolella voileipä, mehu ja keksi, isojen puolella vaihtelevia suolaisia ja makeita herkkuja. Voit myös ottaa kotoa mukaan pienen välipalan lapsellesi, jos hänellä on erityisruokavalio. Ilmoitathan, mikäli lapsellasi on ruoka-aineallergioita tai mahdollisia erityistarpeita, joista
pyhäkouluissa olisi hyvä olla tietoinen.
Vanhemmille haluaisimme tiedottaa seuraavista asioista
Isojen pyhäkouluissa:
Arkki-markkoja kerätään edelleen. Aina, kun lapsella on Raamattu mukana pyhäkoulussa, hän saa
Arkki-markan. Arkki-markoilla hän voi ostaa kauden viimeisellä pyhäkoulukerralla Arkki-kaupasta haluamiaan
tuotteita (herkkuja tai monenlaisia tavaroita, kuten pieniä pelejä ja hauskoja koulutarvikkeita). Lapsia kannattaa muistuttaa Raamatun mukaan ottamisesta.
Pyhäkoululla on kummilapsi Nepalissa. Lapset saavat tuoda halutessaan omista taskurahoistaan pieniä lantteja (esim. 20 centtiä) pyhäkouluun kummilapselle toimitettavaksi. Näin opettelemme antamista.
Pienten pyhäkouluissa:
On toivottavaa, että kun tuot lastasi pyhäkouluun ensimmäisiä kertoja, esittäydy pyhäkoulun
vetäjälle ja viivy hetki lapsesi kera kanssamme. Ohjaaja ei aina kykene huomioimaan riittävästi
uusia lapsia, ja vanhemman läsnäolo luo turvallisuutta ensimmäisiin pyhäkoulukertoihin.