Pyhäkoulut

Pyhäkoulun tavoite on kertoa lapselle Jumalasta hänen ikätasoonsa sopivalla tavalla

Arkilla on kaksi pyhäkoulua: Pienten pyhäkoulut 3-6-vuotiaat ja Isojen pyhäkoulut yli 6-vuotiaat. Alle 3-vuotiaat voivat tulla tutustumaan pyhäkouluun oman aikuisensa kanssa.
Pyhäkoulu on sunnuntaisin noin klo 16.30-18.

Pyhäkoulussa saa ilmaisen välipalan

Välipala on yleensä voileipä, mehu ja keksi… Voit myös ottaa kotoa mukaan pienen välipalan lapsellesi, jos
hänellä on erityisruokavalio. Ilmoitathan, mikäli lapsella on ruoka-aineallergioita tai mahdollisia erityistarpeita, joista
pyhäkouluissa olisi hyvä olla tietoinen.

Vanhemmille haluaisimme tiedottaa seuraavista asioista

Isojen pyhäkouluissa:
Arkki-markkoja kerätään edelleen. Aina, kun lapsella on Raamattu mukana pyhäkoulussa, hän saa
Arkki-markan. Arkki-markoilla hän voi ostaa kauden viimeisellä pyhäkoulukerralla haluamiaan
tuotteita Arkki-kaupasta. Lapsia kannattaa muistuttaa Raamatun mukaan ottamisesta kokoukseen.

Pienten pyhäkouluissa:
On toivottavaa, että kun tuot lastasi pyhäkouluun ensimmäisiä kertoja, esittäydy pyhäkoulun
opettajalle ja viivy hetki lapsesi kera kanssamme. Opettaja ei aina kykene huomioimaan riittävästi
uusia lapsia, ja vanhemman läsnäolo luo turvallisuutta ensimmäisiin pyhäkoulukertoihin.