Kristuksen seuraajina meidän tulee uskoa Hänen Sanansa ja pitää totena sitä, mitä Hän meistä sanoo. Tämän mukaisesti “vanha ihmisemme” edustaa ihmistä, joka pyrkii yhä olemaan Jumalalle otollinen lihassaan. Tällainen ihminen voi vihata syntiä ja välttää loukkaamasta Jumalaa, mutta hänen omatuntonsa syyttää häntä lakkaamatta. Niinpä hän lupaa voittaa syntiongelmansa: “Minä muutun! Alan tänään taistella tätä sitkeää syntiä vastaan, maksoi mitä maksoi.
Haluan Jumalan näkevän, miten kovasti yritän.”

Tällainen ihminen uhraa Herralle paljon hikeä ja monia kyyneliä. Hän rukoilee ja paastoaa todistaakseen Jumalalle, että hänellä on hyvä sydän. Hän kykenee vastustamaan syntiä monta päivää kerrallaan. Niinpä hän sanookin itselleen: “Jos kerran kykenen välttämään syntiä kaksi päivää, miksi en sitten neljää, tai jopa viikkoa?” Kuun lopussa hän on tyytyväinen itseensä ja uskoo päässeensä synnistään. Mutta sitten vanha synti nostaa jälleen päätään, ja se suistaa hänet syvälle epätoivoon. Kierre alkaa taas alusta.

Hänen lihansa on kuitenkin ristiinnaulittu Kristuksen kanssa, ja se on Jumalan silmissä kuollut. Paavali jopa sanoo, että ristillä vanha ihminen julistettiin kuolleeksi. Jeesus otti tuon vanhan ihmisen mukaansa hautaan, mihin se jätettiin kuolleena ja unohdettuna.
Uusi ihminen on se, joka on luopunut kaikesta toivosta tulla otolliseksi Jumalalle millään lihan ponnisteluilla. Hän on kuollut vanhoille lihan teoille. Uskon kautta hän on tullut tietämään, että on vain yksi tapa olla Jumalalle otollinen ja ilahduttaa Häntä: Kristuksen on tultava kaikeksi.
Tämä uusi ihminen elää yksin uskosta: “Vanhurskas on elävä uskosta.” Hän uskoo Jumalan sanaan niin täysin, ettei hän tukeudu mihinkään muuhun. Hän on löytänyt kaiken lähteen Kristuksesta, joka yksin riittää.

DAVID WILKERSON